
on pieni, yksilöllinen ja viihtyisä Green Care -tila Seinäjoen Auneksessa.
Tilamme sijaitsee maaseudun rauhassa, kuitenkin vain kahdeksan kilometrin päässä kaupungin keskustasta.
Tarjoamme laadukasta ja lämminhenkistä eläin- ja maatila-avusteista toimintaa, eläinvierailuja, sekä ratkaisukeskeistä neuropsykiatrista valmennusta.
Monipuolisia askareita rauhallisessa maatilaympäristössä. Voidaan toteuttaa joko
ryhmälle tai yksittäiselle asiakkaalle.
Tilalla erilaisia, kilttejä ja asiakastyöhön tottuneita eläimiä (hevonen, poni, viisi lammasta
ja kaksi koiraa). Kaiken toiminnan kulmakivenä on sekä eläinten, että ihmisten
hyvinvointi ja turvallisuus.
Asiakas osallistuu päivittäisiin tilan töihin mm. eläinten hoito, pihatyöt, arjen askareet.
Mahdollisuus valita kevyempiä tai raskaampia askareita oman toimintakyvyn mukaan, tai
vain oleilla eläinten seurassa. Käytössämme on myös lämmin taukotila.
Palvelukokonaisuus voidaan räätälöidä asiakkaan toiveiden mukaan. Tehtävien ja
toiminnan sisältöä suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa.
Koiramäen Mamsellina häärivän Nannen kädessä pysyy talikon lisäksi kauhakin, joten
palveluihin voidaan sisällyttää myös ruokatarjoiluja tai esim. nuotiohetki kaffeineen ja
makkaroineen.
Neuropsykiatrinen valmennus tarjoaa ratkaisukeskeistä ja tavoitteellista tukea henkilöille,
joilla on neurokirjon erityispiirteitä (AD(H)D, autismin kirjon häiriöt, touretten
syndrooma, OCD). Valmennuksen avulla pyritään opettelemaan uusia toimintatapoja,
jotka tukevat asiakkaan elämänhallintaa.
Valmennus räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan ja voidaan
toteuttaa joko kokonaan tai osittain myös eläinavusteisesti (hevoset, lampaat,
koirat). Valmennusta voidaan tarvittaessa toteuttaa myös asiakkaan omassa
toimintaympäristössä. Valmennus koostuu useimmiten 5-10, n. tunnin mittaisesta
tapaamisesta.
Neuropsykiatrinen valmennus tarjoaa käytännön työkaluja ja oivalluksia mm:
Räätälöidyt eläinvierailut toteutetaan mahdollisuuksien mukaan n. 30 km säteellä tilalta.
Tuomme mukanamme kaikki eläinten tarvikkeet. Huolehdimme eläimistä koko vierailun
ajan ja autamme asiakkaitanne niiden kohtaamisessa.
Koiramäen Majatalo on osallistunut ProAgria Etelä-Pohjanmaan ja Eskoon
Sosiaalipalvelujen kuntayhtymän yhdessä toteuttamaan Green Care -
kehittämishankkeeseen v. 2021-2022.
Toiminnasta vastaava yrittäjä Nanne Korpivaara on suorittanut lähihoitajan ja
ratsastuksenohjaajan tutkinnot. Nannella on myös hygieniapassi, sekä EA1 -pätevyys.
Tilalla on toiminnan vastuuvakuutus ja se on Green Care Finland ry:n jäsenyritys.
Palvelusta laaditaan kirjallinen sopimus, jonka molemmat sopijapuolet allekirjoittavat.
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!
koiramaen.majatalo@gmail.com
040 5121 073
webdesign © Valokuvaus Tuulia N 2014 - www.tuulian.net